Työpäivä rupeaa olemaan kohta viitta vaille ohi ja siis kotia kohti. Onneksi on työ, jossa ajatukset ovat jossain aivan muualla kuin asioissa, jotka vellovat muuten mielessä. Onneksi myös tietää, että kotona odottaa lapset, joiden kanssa suhahtaa ilta hetkessä.

Kroppa tietää odottaa lenkkiä illalla ja yllättävää, että mielikin osaa odottaa lenkkiä. Ulkona näyttää olevan kiikun kaakun sataako vai ei. No – sade ei haittaa minua pätkääkään… päinvastoin.

Tämä päivä on ollut erittäin hyvä. Ajatukset ovat pyörineet täysin muissa ajatuksissa kuin erossa ja siihen liittyvissä asioissa. 

Uuden elämän yksi uusi aamu. Tänään pitäisi olla virkeä, mutta syystä tai toisesta uni ei tullut yöllä silmään. Erilaiset ajatukset vyöryivät mielessäni kuin pyörremyrsky konsanaan. Tämä on varmasti tyypillistä eroprosessiin kuuluvaa prosessointia. Niin - ja vaikka aikaisemmin kirjoittelin, hyvistä yöunista eivät ne viime yönä kyllä toteutuneet, valitettavasti – olo on kuin jyrän alle jääneellä kivimiehellä.

Onneksi voin soittaa jollekin ja kertoa tunnoistani. Se mitä kaipaan ja mitä haluan tulevaisuudessa on toisen aikuisen ihmisen läheisyys, rehellisyys, avoimuus JA RAKKAUS. Ei tämä elämä kuitenkaan niin monimutkaisista asioista koostu.

Pyrin lähestymään asiaa mahdollisimman positiivisesti ja päädyn aina siihen lopputulokseen, että tästä tilasta vain yksi suunta ja se on vain ylöspäin.

Viime yönä, kun olin hereillä mietin pitkään seuraavia aiheita.

• Miksi on niin vaikea olla mies?
• Miksi naiset eivät voi nähdä asioita miesten näkökulmasta?
• Miksi mies ei osaa tuoda samalla tavalla asioita esille kuin nainen?
  • vai tuntuuko se vain siltä?
• Miksi meillä miehillä on erilaiset halut kuin naisilla?
• Mikä on oikea käyttämismalli 2020-luvun miehelle?
  • Kuka sen määrittelee

Eroja ei kuitenkaan pitäisi liiemmin olla. Onko kaikki vain opittua roolikäyttäytymistä?

Huh huh – olen kahden blogin loukussa. Testaan samaan aikaan Googlen ja Vuodatuksen blogia ja yritän samalla pähkäillä kumpi näistä kahdesta on parempi ja helppokäyttöisempi. Molemmilla on puolensa.

Tämä on jo kolmas postaus tältä päivältä. Huomaan, että tämähän on yllättävän terapeuttista kirjoitella tietämättä oikein itsekkään mitä mieli välittää sormien kautta blogiin.

Tämä päivä onkin ollut kaikesta huolimatta pitkästä aikaan todella fantastinen. Lasten kanssa saanut tehtyä erilaisia asioita, vaihdettua ajatuksia heidän kanssaan, kun he valmistautuvat jälleen koulun rientoihin.

Olen todella etuoikeutetussa asemassa, kun minulla on kaksi upeata, fiksua ja tasapainoista lasta + että minulla on työ jolla on merkitystä ja joka merkitsee minulle paljon. Nyt, kun minulle jää pakostakin enemmän aikaa eron myötä, aion panostaa kaiken vapaan energiani lapsiini, työhöni, liikuntaan ja ystäviä unohtamatta. Uskon, että näillä kaikilla osa-aluilla on terapeuttinen vaikutus siihen, että pystyn normalisoimaan oman elämäni mahdollisimman pikaisesti. Jossain vaiheessa vain tulee aika todeta, että tästä ei tule mitään… Ja meillä se aika meni jo aikaa sitten. Samuli Putron kappale "elämä on juhla" kuvastaa monen ihmisen taivallusta. Putron tulkinta on jäätävän kaunista kaikessa karuudessaan.   - http://www.youtube.com/watch?v=6yfxca-2BU0

Onneksi elämä on jatkuvaa oppimista ja kasvua. Uskon vahvasti siihen, että kun olen matkani tässä harmaassa tilassa tehnyt olen huomattavasti valmiimpi ja kypsempi ihminen. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu juurikin tältä…

Sunnuntai on todella vaikea päivä, kun tietää että perhe ”hajoaa”. Jotenkin sitä vain tuntuu kuin olisin ainoa henkilö koko maailmassa. Vieläpä todella huonosti nukutun yön jälkeen.

Monta viikkoa valvoin lähes kaiket yöt – rupesin olemaan kuin zombi. Asiat vain pyörivät mielessäni yötä päivää… Aivan kauhea tilanne. Eräs eronnut ystäväni ohjeisti minua niin, että muista pyrkiä pitämään itsestä mahdollisimman hyvää huolta. Minä löysin nuoruuden harrastuksen uudestaan, joka oli jäänyt lasten tulon myötä pois (juoksu). Lenkille lähtö tuntuu päivä päivältä helpommalta. Kroppa jo osaa odottaa päivittäistä lenkkiä. Pää ja kroppa nauttii! Liikunta on siis yksi oiva kanava edesauttaa omaa hyvinvointia. Minulla liikunta toimii LOISTAVASTI. Kilot karisevat ja pää pysyy terävänä.

Toinen tärkeä tapa tyhjentää ajatuksia on minulle musiinkin kuunteleminen. Pyrin kuuntelemaan musiikkia aivan laidasta laitaan. Pyydän siksi nöyrästi anteeksi – tulen varmaan linkittämään tähän blogiin musiikkia laidasta laitaan.

Olen tässä matkaa tehdessäni saanut huomata mikä merkitys nukkumisella on oman hyvinvoinnin kannalta. Onneksi minulle suositeltiin käymään lääkärissä, kun lähipiirini näki missä jamassa olin. Itse en huomannut väsymystäni. Todella suuri merkitys oli lääkärillä – minulla kävi tuuri kun menin yksityiselle puolelle ja sain lääkärikseni henkilön joka osasi oikeasti pureutua minun tilaani. Kaikki kunnia ammattitaitoisille lääkäreille! Lääkärissä käynnin jälkeen ja oikeat lääkkeet saatuani (en rupea mainostamaan lääkkeitä täällä, koska en ole lääkäri) olen jälleen nukkunut suhteellisen hyvin.

Ajatuksille, jotka pyörivät mielessä – niillehän ei voi mitään. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ajatukset tulee käsitellä rauhassa itsensä kanssa, sekä muutaman läheisen ystävän kanssa. Se on vain osa matkaa / osa prosessia, jonka kaikki käyvät tavalla tai toisella läpi. Minun prosessointi on kestänyt nyt 2 kuukautta.

Bongasin netistä loistavan lauseen, joka osui minuun kuin nuoli tauluun (kirjoittajaa en muista) ”Kyllä erosta selviää, kunhan muistaa hengittää”…

http://www.youtube.com/watch?v=5VcrcLpvLCs

Tämä on blogi 40-vuotiaasta miehestä, jonka avioliitto hajosi monen vuoden jälkeen. Eroprosessi on laitettu liikkeelle ja se etenee kuin idänpikajuna (valitettavasti).

Taaksepäin on turha katsoa, sillä peilistä näkyy vain omat kasvot. Toisia on turha lähteä syyllistämään, sillä vika on yleensä aina itsessään. Eikä tämän blogin tarkoitus ole syyllistää ketään muuta kuin kenties minua itseäni, kaikista niistä asioista joita tein parisuhteessa väärin tai jätin tekemättä.

Mutta, miksi lähdin kirjoittamaan tätä tarinaa ja jakamaan sitä kenties juuri sinulle, joka saatat lukea tätä? Tämä on tapani purkaa tuntojani. Henkilökohtaisesti uskon vahvasti siihen, että tämä auttaa minua uuden elämän aloittamisessa. Pystyn, ehkä näkemään elämääni objektiivisemmin tämän blogin kautta.

Supersuosittu Cheek laulaa, että timantit ovat ikuisia  - http://www.youtube.com/watch?v=81Ejyr-ddgw - ja niin ne ovatkin. Mutta asia, joka on pyörinyt hetken mielessäni kuuluu… Onko ikuista rakkautta olemassa? Toivon hartaasti, että on. SILLÄ kaikesta huolimatta tiedän löytäväni ”ikuisen” rakkauden, jossain kohtaa elämäni.

Tästä alkaa säännöllisen epäsäännöllinen tarinointi kipeästä matkastani eron pyörteissä.